keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Alku

Olen tällainen pallopulla. Tuntuu, etten pysty saavuttamaan sisäistä rauhaa ennenkuin saan karistettua liian kauan kantamani liikakilot pois. BMI on nyt 27 eikä siis oikeastaan mikään älyttömän paha, mutta tarpeeksi paha kuitenkin. Omistan tiimalasivartalon, mikä tekee asiasta entistä pahemman, sillä näytän varsin hullunkuriselta, koska minulla on kapea vyötärö, hervottomat reidet, iso takamus ja rumasti löllyvät käsivarret. Näistä kolmesta jälkimmäisestä haluan ehdottomasti päästä lopullisesti eroon.

Painoni on seilannut vuosien varrella milloin missäkin, mutta pahimmillaan 172cm pitkä kroppani on kantanut 97kg (voi todellisuudessa olla enemmänkin sillä lopetin puntarilla käymisen kun nuo kauhunumerot pompsahtivat sen tauluun). Noin pahassa jamassa olen käynyt tasan kerran, mutta aika rajusti paino on jojoillut aina. Välillä olen skarpannut  ja saanut painoa pois ja heti kun niin on päässyt tapahtumaan olen alkanut löysäilemään laihdutuksen suhteen ja kilot ovat tulleet takaisin. Nyt kuitenkin olisi vihdoin tarkoitus saavuttaa ihannepaino ja pysyä siinä. 

Karppaamista on tullut harrastettua parisen vuotta enemmän ja vähemmän aktiivisesti. Hyvin toimii ko ruokavalio meikäläisellä, kun vaan saan pidettyä tiukasti hiilihydraatit alle sen 20g/pvä. Huono juttu on se, että meikäläisen pienikin lipsuminen ja tuon  hiilari rajan ylittäminen aiheuttaa samoin tein sen, että koko homman joutuu aloittamaan alusta. Nyt olen pysynyt kivasti ruodussa viikon ja painoa on pudonnut kilon verran. Täytyykin varmaan tehdä joku taulukko, että pysyy kärryillä siinä missä mennään :).

1 kommentti:

  1. Ai että mä tunnistin itseni niin tuosta sun kropan malli -kuvauksesta :)! Eli toinenkin tiimalasivartaloinen ilmottautuu _o/ Mä oon aina vaan ajatellut positiivisesti, että täähän on terveellistä rasvan kertymää, pahempi ois olla sellanen omenavartaloinen :--)

    Tsemppiä ja pidä lippu korkeella! Toivottavasti jatkat tätä blogia vielä, näyttää olleen pari viikkoa hiljaiselolla.

    VastaaPoista